sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Pimeys - Pimeys

Levyä on nyt tehty huolella. Mankun joulukuisten pohjasessioiden jälkeen pääkallonpaikka siirrettiin Hämeenlinnaan, Teemu Vilmusen studiolle. Paikkaan, joka äänitysten myötä sai uudeksi lempinimekseen Miesten Huone. Levyä on ollut leppoisaa työstää Pomon kanssa radan varressa. Päivät ovat venyneet, eikä vapaata olla viikonloppuisin pidetty. Ollaan soitettu ja painittu. Laulettu ja naurettu. Oi elämää. Ollaan äänitetty syntikoita, sähkökitaroita, perkkoja, saksofonia, trumpettia, pasuunaa, flugaria, bassoklarinettia, lisää kitaroita, lauluja, noisea ja rhodeseja. Pari akkari- ja laulu- ja puhallinsessiota pidettiin myös Studio Kekkosessa, Helsingissä. Toiset biisit ovat saaneet äänitysten myötä aivan uuden elämän, toiset ovat pitäneet tutun, hyväksi havaitun muotonsa.


Keväällä ilmestyvästä levystä on täten tuleva monimuotoinen, niin musiikillisesti kuin teemallisestikin. Kyseessä on kokoelma tuokiokuvia elämän antisankareiden ja myötäeläjien kertomuksista ja havainnoista meiltä ja maailmalta - maalta, mereltä ja Ilmajoelta. Levyn miksaa Kekkosen armoitettu studiokettu, Julius Mauranen.

Mitäpä sitä selittämään, kuunnelkaa itse.

Tässä sinkku levyltä. Kappaleen nimi on sattuvasti Pimeys.
https://soundcloud.com/pimeysyhtye/pimeys

Nähään keikoilla!

Pimeys