lauantai 16. marraskuuta 2013

Vaihtoehtoista historiaa - Subjektiivinen näkemys M.dulorista

Tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun hämeenlinnalainen Ultramariini-yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa "Juuri ja juuri olemassa". Silloin perustettiin myös levy-yhtiö nimeltä M.dulor. Vuosi oli 2003. "Elohopeaa" soi Radiomafialla. Saattoi se olla silloin jo YleX, mutta asenteeltaan se oli lähempänä Radiomafiaa. Olin 18-vuotias radion musiikkiohjelmien suurkuluttaja Huittisista. Elohopeaa kolahti kovaa. Kesällä 2004 lähdin kaverini kanssa Helsinkiin. Senaatintorilla esiintyi Ultramariini samaisen radiokanavan järjestämässä tapahtumassa. Elohopeaa soi sielläkin. Bändi teki vaikutuksen.

Vuonna 2001 ystäväni oli voittanut Radiomafian Paleface-kilpailun ja ottanut minut mukaansa palkintomatkalle Radiomafian Studio B:ssä tapahtuvaan livesessioon. Elettiin suomirapin heräämisen aikaa. Hämeenlinnalainen Karri Miettinen eli Paleface tapasi Radiomafiassa fanejaan ja kertoi levynteosta. Mieleeni jäi maininta aikaisemmassa yhtyeessään koskettimia soittaneesta tyypistä nimeltä "88 keys". Ajattelin, että onpa hyvä taiteilijanimi. Keikka oli loistava. Palefacen bändissä koskettimia soitti kuitenkin Okke Komulainen, eikä mystinen "88 keys".

2006 bändikaverini Rex Willeristä suositteli minulle Ultramariinin Kevään ja kesän tähtikuvioita -levyä, joka oli jostain syystä mennyt ohi, vaikka muistinkin Suudelma-biisin olevan todella kova. Sama kaveri tutustutti minut syksyllä bassotaiteilija Jukkis Virtaseen, joka myöhemmin liittyi Rex Willeriin. Jukkis soitti myös bändissä nimeltä Nick Arse & The Arsenicks, jonka laulusolistin, Joel Mäkisen, tapasin Kokemäen Vastavirtarockissa kesällä 2007. Samaisessa tapahtumassa Joel soitti tuurauskeikan Rex Willerin riveissä 2010.

2009 Arsenicks oli telakalla, joten aloimme kirjoittaa Joelin kanssa yhdessä kappaleita, aluksi nimellä Suomalainen, Ruotsalainen & Norjalainen.

2010 löysin Matti Johannes Koivun musiikin. Alternative country-innostukseni oli johtanut minut Cardigansin, Bright Eyesin ja Wilcon kautta miehen musiikin äärelle. Toisinaan huomasin Otaniemen käytävillä tutunnäköisen pitkänhuiskean tyypin, jonka tunnistin Ultramariinin ja Matti Johannes Koivun kosketinsoittajaksi, Tuomas Ilmavirraksi. Saman vuonna ilmestyi odotettu Ultramariini-albumi "Ydin" sekä keväällä 2011 Matti Johannes Koivun "Toisen maailman nimi"-albumi.

Keväällä 2011 pyysimme Joelin rumpalikaveria Tuomo Laaksoa tulemaan bänditreeneihin kokeilemaan. Tuomo ei innostunut power-musastamme, mutta tuli kuitenkin seuraaviinkin treeneihin. Kävi ilmi, että Tuomo soittaa rumpuja myös Matti Johannes Koivun bändissä. Bändillämme oli tässä vaiheessa jo oikea nimikin -  Pimeys.

Istutimme Joelin kanssa Jukkiksen Cellan pöytään ja kerroimme uudesta bändistämme ja kyselimme kiinnostusta soittohommien jatkamiseen. Meillä oli Jukkiksen kanssa ero takana Rex Willerissä, mutta myöhemmin olin ymmärtänyt hänen tuntemuksensa ja kuopannut bändin. Nyt Jukkis halusi liittyä jengiin.

Tuomo oli kesällä lähtenyt bändistä, mutta syksyllä oli taas mukana treeneissä ja olimme vihdoin oikea bändi. Äänitimme jouluna 2011 Pimeyden demoja. Tammikuussa lähdin ulkomaille ja hoidimme parin biisin julkaisun kuntoon siten, että toukokuussa julkaisimme Soundcloudissa kappaleet Näin sinut unessa & Elämä kiinnostaa. Lähestyimme levy-yhtiöitä, joista osa oli varovaisen kiinnostuneita, mutta "jotain puuttui". Yritin säätää julkaisukuvioita Espanjasta käsin. Tuomo kertoi, että hänen bändikaverinsa Matti Johannes Koivun bändistä, Tuomas Ilmavirta, voisi olla kiinnostunut julkaisemaan "Elämä kiinnostaa"-kappaleen sinkkuna M.dulor -levy-yhtiönsä kautta. Kävimme Tuomaksen kanssa pitkiä palavereja Skypen välityksellä ja Pimeydessä vakuutuimme M.dulorin periaatteista ja toimintatavoista. Myös yhtiön back-katalogi oli laadukas ja lämmitti Ultramariini- sekä MJK-fania. Tuomas sanoi, että ei voi luvata ihmeitä, mutta vilpittömistä lähtökohdista tehty hyvä musiikki löytää kuulijansa. Sinkku ilmestyi 25.6.2012.

Talvella 2012 ryhdyimme äänittämään debyyttialbumiamme "Muut on jo menneet", joka ilmestyi 10.5.2013. Levyn tuottajana toimi Tuomas. Eräänä tavallisena talvisena äänityspäivänä jäimme yöksi Tuomaksen vanhemmille Hämeenlinnaan. Tuomas esitteli vanhoja Hoax-yhtyeen kasetteja. Hoaxin MC:nä toimi Paleface. Koskettimia soitti "88 keys".

-----

Onnea M.dulor 10v!

Juhlan kunniaksi julkaistaan harvinaisuuksia yhtiön matkan varrelta.
Ensimmäisenä kuultavissa Pimeys - Turku
Pekka / Pimeys


















sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Vain elämää Kainuussa

Vuokra-Caravelle kiidätti meidät Kajaanin Kaupunginteatterin pukuhuoneeseen. Joelille kajaalit silmään ja viihdyttäjän päivä saattoi alkaa. Me muut istuimme teatterin penkkiin ja koimme ilahduttavan Liekeissä-musikaalin. Kannattaa mennä katsomaan jos olet Kajaanissa! Joel on kuin onkin Kajaanin Elvis. Esityksen jälkeen lähdimme tutustumaan keikkamestaan, tsekkaamaan ja lämmittämään saunaa Joelin tilapäisasumukseen. Tällä välin Joel veti vielä toisen Liekeissä-esityksen ennen illan keikkaa Saint Kukossa. Hyvät lukijat, tässä on todellinen ammattireiska! 

Eilisiltana Tuomo oli fiilistellyt Olavi Uusivirran power trio -kokoonpanoa ja koska Joel ei päässyt tsekkiin, mekin olimme nyt kolmisin lavalla. Äidyimme jammailemaan Hendrixiä. Kun tultiin Johnny B. Goodeen, pahaa-aavistamaton pariskunta astui sisään ja päätyi kuulemansa perusteella ostamaan levymme.

Jukkis ei ole nähnyt yhtään jaksoa Vain elämää -sarjasta. Näimme pätkän ilman ääniä kebab-ravintolassa. Jukkiksen mielestä meininki on epäaitoa. Muiden mielestä muusikon perusoikeuksiin kuuluu saada kyynelehtiä teeveessä jos niin haluaa. Vertailukohdaksi sopi oma liikutukseni Olavi Uusivirran esittäessä Pimeyttä Oulussa. Olenko minäkin feikki?

Rauniokaupunki ry oli kokannut meille Generaattorin tiloissa mielettömän hyvän lohikeiton. Toinen kattila kermaisempi, toinen laktoositon. Sanat eivät riitä… Alakerrassa joku bilebändi rynkytti ja Jukkis toivoi meidän olevan joskus yhtä hyvä bändi. Minä en ymmärtänyt bilebändin hyvyyttä. Ulkona oli täystalvi ja lumi pöllysi jäisessä viimassa. Kainuussa ilmasto on armottomampi. 

Asioita, joita emme halua kuulla arkirealismin lamauttamassa suomilyriikassa:
- arkimeikki
- kuntosalionnettomuus
- kylmäketju on katkennut

Joelkin pääsi viimein teatterista ja ehdimme hieman orientoitua illan päätapahtumaan. Luotikujalla oli paikalle saapuessamme jo vipinää. Viereisessä baarissa esiintyi poikien Lahden ajoilta tuttu hevibändi Raaka-aine. Soitimme eilisillan jännityksestä vapautuneina hyvin. Innostuin sooloilemaankin. Porukkaa oli mukavasti. Saint Kukko keräsi myös lava-akustiikkansa puolesta kiitosta.
Auton avaimien katoaminen aiheutti lievän stressitestin. Lopulta löytyivät talon piuhalaatikosta. Roudattiin ja mentiin kämpälle purkamaan keikkareissu. Istumme autossa jossain Lahden ja Helsingin välillä. Niko on miksannut kirjanpidon mukaan 182 eri artistia. "Taideprojekteja" ei laskettu.


Pekka / Pimeys

lauantai 19. lokakuuta 2013

Uusiin virtauksiin, eri suuntiin

Yleisen WC:n ovi narahtaa ja mies rymistelee ulos tilapäisasumuksestaan Tammelantorilla. Ravintola Vanha Ike tuo mieleeni rakkaan ystävän. Olen matkalla musakauppaan, koska tajusin, että lavojen kasvaessa kolmemetrinen kitarapiuhani ei tule riittämään. Tässäkö sukupolvemme Tali-Ihantala? 

Tänään soitamme PMMP:n lämmittelijänä Club Teatriassa. Esiintymispaikka on uramme tähänastisista suurin ja illan odotukset ovat korkealla. PMMP on merkinnyt meille paljon.

Eilen soitimme Ravintola Artturissa osana Lost In Music -festivaalia. Jengiä oli paljon ja setti oli toimiva. Hyvä keikka, nopea roudaus ja kerrossänky. Joel kävi vielä Telakan keikoilla ja nukkumaan tullessaan hihitteli yksinään. Kuumottava herätys.

Paavo on karannut Berliiniin viettämään boheemielämää. Oulussa ja Kajaanissa meitä miksaa Niko, joka on miksannut meitä kerran aikaisemminkin Kokemäen Vastavirtarockissa, mutta on bändin pitkäaikainen ystävä. Ja heti isoille lavoille!

Jyväskylän korkeudella on jo talvi. Maa lumesta valkoisena. Joel otti mukaan keikkabussiin Kalle-lehden, jonka "oli saanut lahjaksi".

---

Olavi Uusivirta esittää Pimeys-kappaleen akustisesti, laulamme Paulan kanssa Päiväkodin neliäänisesti.

Jossain vaiheessa PMMP:n keikan aikana havahdun ja kysyn Jukkikselta: "Onko tämä unta?"

Pimeyden keikka meni hyvin, jengiä oli joitakin satoja. Olavin uusi kokoonpano oli kuin nyrkki silmään. Ulkona pääesiintyjän aloitukseen asti 200m jono.

Kokemus oli epätodellinen ja tunteikas. PMMP:n lopettaminen konkretisoitui. En näe niitä enää. Omalta osaltani en voisi toivoa parempia jäähyväisiä. Kiitos!

Olemme matkalla Kajaaniin.

Pekka / Pimeys

lauantai 12. lokakuuta 2013

"Tukkani jäi Omenahotelliin"

Myöhässä itse asettamastani tapaamisajasta. 23 on onneton bussilinja. Muut olivat jo Kaapelilla herkullisen näköisellä sosekeittolounaalla. Aikataulun sanelemana jouduin tyytymään pariin kuivaan leivänkannikkaan. Pahinta oli tietty se, että kun autossa pääsin juttua iskemään, huomasin, että kaikki hauskat jutut oli jo kerrottu. Menomatkalla haimme Lahden Teatteri Vanhaan Jukoon maanantain keikalla unohtuneen paitabisneksen. Sivumennen sanottakoon, että Jukon keikka meni hyvin.

Otimme viime viikolla treeneissä käyttöön Tuomon vanhan neliraiturin. Äänitimme kolmen uuden biisidemon pohjat. Soundi oli loistava ja käyttöliittymä helppo ja hauska. Aiomme jatkaa samalla metodilla.

Keikka oli Popparissa, Jyväskylässä. Veto ilman miksaajaamme, Paavoa, jännitti hiukan. Veto ilman soundcheckiä jännitti enemmän. Heitimme homman herran haltuun ja päätimme nautiskella tilanteesta.

Katselimme Jukkiksen kanssa hotellilla pitkästä aikaa TV:tä. Sieltä tuli Mies ja alaston ase 33 & 1/3. Samat vanhat jutut naurattivat. Totesimme että TV:stä ei yleensäkään tule paljoakaan. Popparin takahuone oli ilmastointikanavan kokoinen. Tunnelma oli tiivis ja keikkaa edeltävässä wouwoijeessa hengitimme tiukasti yhteen.

Keikalla oli hyvin porukkaa ja soitimme vapautuneesti. Kitaran soittaminen bändissä on yksi ihmiselämän hienoimmista asioista. Toisinaan palaset loksahtavat. Pölpötimme ilmastointikanavassa pikkutunneille asti.

Aamulla tyynyllä oli Joelin mustia hiuksia. Mietimme lapsillemme nimiä - Gandalf Nisu ja Höstfest Laakso. Tuomo jäi Höstfesteille Lazards-keikalle. Junat ja Jukkis ovat luotuja kulkemaan.

HUOM!
Soitamme 18.10 PMMP:n Oulun jäähyväiskeikan lämppärinä Club Teatriassa! Mukana myös Olavi Uusivirta. Tulkaa sinne!

Pekka / Pimeys

perjantai 4. lokakuuta 2013

Ruskaretki Turkuun


Tovi on vierähtänyt viime "plokista". Keskiviikkona oltiin Tavastialla. Paljon yleisöä ja nk. double headliner -järjestely. Soitimme ekaa kertaa jälkimmäisenä. Historiallista! Tavastian Vippi takataskussa on helppo hymyillä!

Tänään luvassa Turku. Bar Kuka. Mikä on mukavampaa, kuin lähteä kavereiden kanssa perjantai-iltana ajelemaan Turkuun? Minulta jos kysytään, jokunen asia, mutta ei moni!

Iltalehden lööppi: "Jukkis ehdotti ajovuorojen arvontaa - joutui itse paluumatkan kuskiksi".

Pimeydessä pyrimme tasapuolisuuteen, mutta kunniakasta on hyväksyä kohtalonsa. Sen tiesivät jo assyyrialaiset.

Viime keikoilla olemme soittaneet "joitakin" uusia "kappaleita". Ne tuntuvat hyviltä. Tuomo sen kun rytmittää, Jukkis bassoa pompottaa, Joel pianolla tunnelmoi ja minä kitaravalleista unelmoin. Jumankauta. Matkalla Turkuun on monia pitkiä tunneleita. Tuntuu siltä, että kun tunnelista tullaan ulos, toisessa päässä voi vallita täysin eri ilman ala. En tullut ajatelleeksi, että Turku on Helsinkiä pohjoisemmassa. Saatan siis olla liian kevyesti varustautunut.

Huomaan kirjoittavani tajunnanvirtamaista tekstiä. Olemme nykyään Joelin kanssa opiskelukavereita eräällä kuunnelmakurssilla. Kuulen päässäni tekstin ja tehosteet. Tuomo ohittaa, samurai-miekka välähtää.

Alla syksyn tulevat keikat:
4.10 Bar Kuka, Turku
7.10 Teatteri Vanha Juko, Lahti
11.10 Poppari, Jyväskylä (/w Harjumaa)
17.10 Ravintola Artturi, Lost In Music, Tampere
18.10 (tulossa)
19.10 Saint Kukko, Kajaani
9.11. Nosturi, Helsinki (/w Olavi Uusivirta, Risto Juhani)
5.12 Torvi, Lahti
18.12 Sellosali, Espoo (/w Minä ja Ville Ahonen)

Hyvää syksyä!

Pekka / Pimeys

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Pimeys-leiri heinäkuussa


Saavuimme Lauhammaahan saaristosta, kesäjuhlilta, kaupunkilomalta ja Uudestakaupungista. Autoon oli pakattu hyppysellinen hyvää mieltä ja erilaisia instrumentteja. 
Tarkoituksenamme oli soittaa jamia e:stä ja tutustua uusiin biisilöihin, joita Pekka ja Joel olivat tahoillaan kynäilleet. Ekana iltana pari biisiä ja saunomista, Aapo toi paitalastin.







Herätyskello soi ja kellokortti leimataan. Biisitehtaan mäntä hakkaa vimmatusti. Polttoaineena lihapullia ja myöhemmin kanakeittoa. Lauhassa tarjoilut ovat matkamiehen mieleen. Soitto ei soi ilman soppaa. Tämän tiesi jo Paul McCartney ja jakoi viisautensa Julius Mauraselle. Hänen suustaan tieto kulkeutui suoraan meidän korviimme. 

Hyväsen Heikki toimi hovikuvaajana ja tallensi ilot ja surut. Zoom-tallennin tallensi biisidemot, joita kertyi lopulta hämmästyttävänkin paljon. Välillä herpaannuimme myös rautalanka- ja ambient-jammailuun, lenkkeilyyn ja riitelyyn. Sitten taas saunottiin ja uitiin. Grillattiin ja puitiin. Pomokin soitteli, tosin vain puhelimella.

Viimeisenä aamuna demottiin vielä pari biisiä. Kasattiin kamat ja otettiin loppu-wouwoijee. Loistava, intensiivinen ja hauska sessio. Tuliaisina paljon uutta purtavaa! Tällä hetkellä matkalla Helsinkiin sillipurkissa.

Muut on jo menneet -levyä voi muuten äänestää YleX:n Alkuvuoden parhaat levyt -äänestyksessä täällä näin:


Pimeys

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Ajan päivin, nukun öin



Vaasankatu on muutettu kävelykaduksi. Suomalaiseen, runolliseen, tapaan se on tehty rajaamalla muutaman korttelin väli betoniporsailla. Uudistus hakee vielä muotoa, sillä Puukkobulevardilla on jo ehditty protestoida sitä ajamalla käyskentelijän päältä ja hurraamalla sakkoa antavalle poliisille. Sinänsä ei mitään uutta kyseisellä kadulla.

Vaasankadusta puhun siksi, että soitimme Kustaa Vaasassa eilen. Hikisestä, intiimistä ja osin akustisesta showsta jäi hyvä fiilis. Igor, Boris etceteran mullikuorot kajahtivat höyryten täyteen ahdetun "Kustun" postimerkin kokoiselta lavalta.

Toisin kuin Ircissä puhuttiin, en ollut kännissä eilen. Pekka jatkaa tästä.

Eräskin nuori toimittajanplanttu mallaili Igor, Boriksen sijainniksi Kalliota. Vaasankadullehan se kyllä sopivasti osuukin.

Keikan jälkeen isoveljeni pakeni paikalta ja heti tultiin ulko-ovella onnittelemaan, että hyvin vedetty! Kyse on Joel Zidane-ilmiöstä. Sama nenä, sama leuka, eri tukka. Jos en vastaa iloiseen tervehdykseen kylillä, älkää loukkaantuko, koska se en välttämättä ole minä!

Tänään oli Maaseudun Tulevaisuuden Kantri-liitteen haastattelu. Kuvauksen aikana Joel kiipesi puuhun ja jäljittelimme Michaelangelon kuuluisaa freskoa. Minäkin olen Vatikaanissa käynyt, mutta Sixtuksen kappeli oli remontissa. Todellisen muistijäljen puutteessa apinointimme perustui erinäisiin populaarikulttuuriviittauksiin. Vatikaanin reissulla jouduin lisäksi ostamaan kadulta Italia Champions 2006 t-paidan, koska Pietarinkirkkoon ei hihattomassa ollut mitään asiaa. Kyllä sapetti.

Pomo toimitti meille tänään lisää levyjä. Tilitimme vain osan levynmyynnistä saaduista rahoista, koska taloudenpitomme on ilmeisesti samalla tasolla kuin silloin, kun ala-asteen leirikouluaikaan aloitimme liiketoimintamme. Pomo oli kuitenkin kesäpartasillaan leppoisalla tuulella ja takaluukku täynnä RTV:n tuotteita. Selvisimme ilman Pomon "tilitystä".

Olemme matkalla Tampereelle. Tänään luvassa keikka O'Connell'sissa. Huomenna Vastavirtarock Kokemäellä. Vastavirran keikka on historiallinen sikäli, että 2007 samalla festarilla tapasin ensimmäistä kertaa erään Joel Mäkisen.



lauantai 18. toukokuuta 2013

Skenetän yöt, verkostoidun!


Rauma kuuluu keskipienten rannikkokaupunkien sarjaan, joissa ihmisillä on aikaa eksyä vanhan kaupungin kujille, suunnitella riippumaton ostamista ja avata ensimmäinen olut aamu-uinnilla. Joutilaisuus Kainuussa on toisenlaista, näköalattomampaa ja haikeampaa. Siinä missä raumalainen mies voi ongelmitta käyskennellä Kauppakadulla valkoisissa puuvillahousuissa minttutötteröä nuoleskellen, on kainuulaisen miehen sujautettava kaksi puukkoa povariin lähtiessään paikalliseen.

Ennen keikkaa lauloimme "Wouwoijeen" jakautuneina puron kaksin puolin. Emme ehtineet hävetä omaa tanssisuoritustamme, sillä huomio oli puron toisella puolella tanssivissa bänditovereissa. "Wouwoijee" on muodostunut tärkeäksi riitiksi ennen keikkaa. Se on rituaalitanssi, joka toimii introna, äänenavauksena ja venyttelynä ennen keikkaa, huumoriaspektia unohtamatta.

Mukavasti sujuneen, olohuonemaisen keikan jälkeen suuntasimme merimieskapakki Putkaan, jossa Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani johdatti kansan syvät rivit vapautuneeseen tilan. Edessämme tanssinut keski-ikäinen nainen oli täysin eksaatissa, heitteli tukkaansa ja kiljahteli ("tääl ei oo ikkään ollu tämmöstä"). Tuure on todella karismaattinen esiintyjä. Itsevarman ja rennonoloinen mies on tuntunut löytäneen jotain olennaista esiintyjyydestä.

Pekka pelasi korttinsa oikein ja päätyi keikan jälkeen fiilistelemään "musaa ja elämää" karavaanirumpali Sampo Haapaniemen kanssa. Skenetys tuotti tulosta ja kaulailun aikana kuultiin jopa Egotripin uutta levyä. Teekkarivuodet ovat opettaneet Huittisten Loirille tärkeitä sosiaalisia taitoja.

Aamulla heräilimme yhdessä ja erikseen, opettelimme elämää, kävimme aamu-uinnilla, tyynnyttelimme raumalaista tyttöystävää ja suuntasimme purtemme kohti Uudenmaan ruusua, Hyvinkäätä.




perjantai 17. toukokuuta 2013

Kahdenlaista palautetta

Pomo oli punavuorelaiskolmiossaan kuullut lauantai-iltana, kun suuri ihmisjoukko oli jossain naapuriasunnossa laulanut Pimeys-kappaletta. Mieletöntä! Samaan aikaan Soundi-lehden Facebook-sivuille joku oli Pimeys-kappaleen kuuntelulinkin alle kirjoittanut näreissään "Mistä näitä paskakasoja oikein sikiää?" Kuten aikoja sitten todettu - Pimeys on ristiriitojen yhtye ja siksi kiinnostava.

Tapahtunut tällä välin: Levymme, Muut on jo menneet, on julkaistu. Se on soinut radioissa, kerännyt kiitettäviä arvioita sekä joitakin selkääntaputuksia. Tuntui mahtavalta saada levy pihalle, lapsi maailmalle jne. Niin ikään mahtavalta tuntuu, että tästedes keikoillemme saapuvat ihmiset tuntevat levyn kappaleet. Levyä kuunnelleille syntyy kappaleisiin aivan oma suhde. Kuulokuvaan liittyvät muistot, tunnelmat ja tuoksut tallentuvat kappaleiden satavuotiseen muistiin. Jo tästäkin syystä levyjä kannattaa tehdä.

Olemme matkalla Raumalle. Tuomo ajaa, Joel lukee Pohjantähti II:a, Jukkis tarjoaa tietoliikenneinfrastruktuurin, jonka välityksellä minä kirjoitan teille, rakkaat lukijat. Paavo on keikalla Turussa, mutta kuitenkin ajatuksissamme. Pimeyden keikka soitetaan Rauman Kahvila Sopissa. Olemme treenanneet akustisenpuoleisen setin ja uusia sovituksia oli hauska soittaa. Pimeys tulee tänään iholle.

Tässä kevään keikkakalenteri:
17.5. Soppi, Rauma
18.5. Jalostamo, Hyvinkää (/w Pintandwefall)
25.5. Korjaamo, Vaunusali, Helsinki (/w Minä ja Ville Ahonen)
6.6. Kustaa Vaasa, Helsinki
7.6. O'Connell's, Tampere
8.6. Vastavirtarock, Kokemäki

- Pekka



maanantai 22. huhtikuuta 2013

Keski-Suomen hulinoista

Tie, minut vie. Ratissa villi kortti, Joel Mäkinen. Ai että, Jyrock oli meille hyvä! Mekin olimme sille. Järjestelyt pelasivat kuin Porin Ässät. Bändit olivat toinen toistaan parempia ja yleisö mukavasti messissä. Oli Betrayal At Bespiniä, oli Hello Giantsia, oli Mopoa ja Siinaita.

Me soitimme Pimeyden keikkahistorian menevimmän setin. Mukava kokeilla uutta. Poutatorven kanssa esiintynyt ystävämme Markus Pajakkala oli taas mukana kokoonpanossamme kurittamassa barskafonia.

Kevät tuli täällä ollessamme. Ajelemme uskontokirjan sinisen taivaan alla hyvillä fiiliksillä kohti Helsinkiä. Radion äänikuva kuulostaa kuin olisi alla kymmenen kuppia kahvia.

Jos jollain on kuvia Jyrockista tai Torvesta, niin laittakaahan tulemaan pimeysyhtye@gmail.com!

Pekka

Viittasin viidentoista vuoden takaiseen vitsiin ja riita oli valmis. Jukkis moitti ajamistani kirjavin sanakääntein: milloin jätin käsijarrun vetämättä, milloin kiilasin auton eteen, milloin näytin keskisormea ja milloin parkkeerasin huonosti. Lahden kohdalla vaihdoimme rooleja ja sovimme erimielisyydet.

Maailmassa on yli tuhat kieltä ja yli 1500 sanaa. Silti kristillinen huoltoasemaketju on ottanut nimekseen Jari-Pekka. Vuosia aiemmin olen tyytynyt naureskelemaan humoristiselle nimelle, mut nyt olemme Pimeyden kanssa kurvanneet huoltamon pihaan jo kaksi kertaa. Palvelu on ollut hyvää, ruoka on jaettu tasan, eikä olutpulloja ole voinut jättää bensiksen pullokoneeseen. Merkittävää ja kiehtovaa. Röökiä saa kuitenkin vetää, vanhoillislestaadiolaiseen tapaan.

Viime yö oli hyvä. Otin Huittisten Loirin kainalooni oikealla hetkellä ja Plutonium 74:n viimeisen soinnun kajahtaessa kiidimme jo kohti Omenahotels-ketjun hotellia. Jaoimme bäkkäriltä anastamani Vichy-putelin ja naureskelimme veljespedissä Pekan paulocoelhomaisille maalaisviisauksille. Kiitos Jyväskylä!

Joel

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Lahden skandaali

Kaapelin parkkis - rock-karavaani lastattu. Takana viikko velvoitteiden parissa. Edessä keikka kotipesässä - Torvessa, sekä lauantaina Jyrockissa, Jyväskylässä. Ah, elämää.

Saavuimme Torveen ja Jartulta tuli heti sapiskaa, koska emme olleet ilmoittaneet omasta miksaajastamme. Änkytimme, että kyllä oltiin, mutta eipä oltu... Tsekki osoittautui yllättäväksi stressitestiksi. Lähes kaikki mikä saattoi hajota, hajosi. Olin jo lähdössä kotiin, mutta Joelin koiranpentukatse sai minut jäämään. Burgerit Capossa ja pari peliä Potti Di Márea. Verensokerit kondikseen

Illan ensimmäinen bändi, heinolalainen Mother, osoittautui loistavaksi. Nuoria kolleja, hyviä biisejä, sopivasti Rushia ja paljon lehmänkelloa. Sitten oli oman keikkamme vuoro. Esitimme levybiisien lisäksi yhden uuden kappaleen, joka hakee vielä muotoaan. Se tanssitti ja sitä oli mahdottoman mukava vetää. Tunnelma oli intiimi ja hikinen. Väkeä oli paljon, olimme tulessa. Tätä on rock! Suora leikkaus Jukkiksen vanhempien keittiöön, klo 3:30, rock-bändi kotitekoisen pizzan äärellä. Aamiaispöytä pani, jos mahdollista, vielä paremmaksi. Kiitos siitä! Nyt Pimeys suuntaa Jyväskylään.

Olemme eksyksissä. Tie on mutkainen ja Jukkiksen matkapahoinvointi äityi niin pahaksi, että hänen käsiinsä tuli stigmoja.

Täältä tullaan Jyrock!

Soundcloudissa kuultavissa levyltä uusi kappale, Kunnia!
- Pekka

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Paluu Pirkanmaalta!


Kevään ensimmäinen vesisade viuhuttaa Transporterin pyyhkijöitä. Luonto kiittää ja talvi sulaa pois. Jukkiksen telakkatyöläisen asu luo merkityksiä ja mielikuvia, kun hän asettaa vakionopeudensäätimeen lukeman 140km/h. Tuomo on uppoutuneena musalehden pääkirjoitukseen, Paavo lepuuttaa ja Joelilla on työn alla Tauno Palon elämänkerta.

Telakan keikalla oli kiitettävästi väkeä ja veto oli onnistunut. Soitimme levyn biisit sekä lisäksi Turun. Katkaisin kielen, mutta onneksi illan toisen bändin, Getawaycabin kaverit olivat hereillä ja sain lainaksi kitaran ja kielenkin vaihtoivat. Kiitos siitä! Elämä jatkui ja kiinnosti. Encoressa soitimme uuden suosikkikappaleeni, Katalonian. Tuomo teki huuliharppudebyytin. Yleisö taputti läpi koko biisin kakkoselle ja neloselle. Tuntui hyvältä. Joelin standup-taidot viihdyttivät yleisöä ja soundit olivat ilmeisesti onnistuneet nappiin.

Keikan jälkeinen tunneseminaari nosti esiin kysymyksiä "keskinäisestä kommunikaatiosta", keikalla "kohtaamisesta" ja "tukemisesta". Välillä tulee keskityttyä soundiin. On elämässä muutakin. Tapasimme viimein promohenkilömme ja levy-yhtiömme yhteistyökumppanin, "Mainosmies-Makkosen". Pimeys-perhe kasvaa. Tuomo rummuttaa radiossa Matti Johannes Koivun biisissä. Mikäs sitä kulkurin on ollessa.

- Pekka

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Manserockin pelastajat - osa 1


Transporter jättää mustaa Kaapelitehtaan eteen, kun Tuomo nostaa kytkintä. Edessä on kevään ensimmäinen keikka Telakalla, Tampereella.

Aikaisemmin päivällä kävimme Joelin kanssa länkyttelemässä Kaupunkiradiossa. Jotenkin juttu meni taas makaronilaatikkoon ja maalaisuuteen. Omasta levystä puhuu kuin lapsesta - "Se nyt on tommonen."

Kaapelitehtaalla Tuomo ja Jukkis odottelivat jo astetta pidemmällä vuokrapakulla. Olo oli kuin isommassakin bändissä, kun Jukkiksen kanssa suunnittelimme sählypeliä takatilassa. Joel ottaa tästä kopin.

- Pekka

"Ja noin" - otin kopin. Kiljuin Jukkikselle: "Nähdään Tampereella", sillä oma paikkani sijaitsee auton etuosassa. Luin Voima-lehden, aloin tuntea syyllisyyttä omasta henkisestä laiskuudestani ja hörpin vitaminoitua vettä. Vastuulliset journalistit eivät kuitenkaan saaneet hyvää fiilistäni huononemaan, vaan keikalle lähtö tuntuu mahtavalta.

Tampereelle on lähes poikkeuksetta nastaa mennä. Kaupunkiin liittyy vahvoja muistoja sydämen pakahtumisesta, aamuisista harhailuista Nekalan lähiössä ja lähdöistä ja tulemisista rautatieasemalla. Haikeutta ja hyvää nykyisyyttä.

Telakan saunaan ei tällä kertaa päästä, koska joku mulqvist on varannut sen jo ennen meitä. Pekan mukaan mainitsin asiasta "liiankin voimakkaasti" päiväisen radiohaastattelun yhteydessä, mutta omasta mielestäni päivittelin asiaa pasirautiaismaisella intensiteetillä.

Selviääköhän uuden hittibändin laulaja hengissä ensi kesän keikkarupeamasta? Pekka näki hänet aamulla Kurvissa juoksemassa spåraan, ilmeisesti pienessä laitamyötäisessä. Kapitalistinen järjestelmä on hionut rokista boheemin terän ja nyt mekin joudumme täyttämään veroilmoitukset ja venyttelemään.

Tekisi mieli soittaa jo uusia biisilöitä mutta veivataan näitä nyt vielä hetkinen ja katsotaan sitten. Olen kirjoittanut kymmenisen uutta rallia mutta eivätköhän pojat niistä suurimman osan teilaa, joten kirjoitan kymmenen lisää!

- Joel

Joel on kirjoittanut yhden (1) uuden kappaleen.

- Pekka

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Pimeys - Pimeys

Levyä on nyt tehty huolella. Mankun joulukuisten pohjasessioiden jälkeen pääkallonpaikka siirrettiin Hämeenlinnaan, Teemu Vilmusen studiolle. Paikkaan, joka äänitysten myötä sai uudeksi lempinimekseen Miesten Huone. Levyä on ollut leppoisaa työstää Pomon kanssa radan varressa. Päivät ovat venyneet, eikä vapaata olla viikonloppuisin pidetty. Ollaan soitettu ja painittu. Laulettu ja naurettu. Oi elämää. Ollaan äänitetty syntikoita, sähkökitaroita, perkkoja, saksofonia, trumpettia, pasuunaa, flugaria, bassoklarinettia, lisää kitaroita, lauluja, noisea ja rhodeseja. Pari akkari- ja laulu- ja puhallinsessiota pidettiin myös Studio Kekkosessa, Helsingissä. Toiset biisit ovat saaneet äänitysten myötä aivan uuden elämän, toiset ovat pitäneet tutun, hyväksi havaitun muotonsa.


Keväällä ilmestyvästä levystä on täten tuleva monimuotoinen, niin musiikillisesti kuin teemallisestikin. Kyseessä on kokoelma tuokiokuvia elämän antisankareiden ja myötäeläjien kertomuksista ja havainnoista meiltä ja maailmalta - maalta, mereltä ja Ilmajoelta. Levyn miksaa Kekkosen armoitettu studiokettu, Julius Mauranen.

Mitäpä sitä selittämään, kuunnelkaa itse.

Tässä sinkku levyltä. Kappaleen nimi on sattuvasti Pimeys.
https://soundcloud.com/pimeysyhtye/pimeys

Nähään keikoilla!

Pimeys