maanantai 10. joulukuuta 2012

Taivas varjele mikä sieltä tulee!


Studiopäiväkirja Pimeyden toistaiseksi nimettömän debyyttialbumin teosta, osa 1

Ja tapahtui niinä päivinä, että Pimeys päätti äänittää kaiken vielä kerran, ja vielä muutaman uuden kappaleen. Blogia aikaisemmin seuranneet ovat saattaneet todeta, että johan näistä samoista työnimistä on kerran jos toisenkin tällä foorumilla höyrytty. Syksyn keikkojen jälkeen ja Pomon tultua mukaan kuvioihin, homma on pikkuhiljaa saanut entistäkin kunnianhimoisempia piirteitä. Vanhat, alun perin demoiksi tarkoitetut, mutta myöhemmin julkaisukelpoisiksi osoittautuneet, ja vielä sittemmin julkaisematta jääneet versiot kuulostivat keikalla kuultuun verrattuna hieman haaleilta (paitsi Elämä kiinnostaa). Otimme siis suunnaksi Porvoon Magnusborgin kartanossa sijaitsevan Studio Mankun ja mukaan kasapäin soittimia, vahvistimia, Pomon, Julius Maurasen ja Paavo Malmbergin.

Perjantai 30.11.2012
Tultiin Paavon ja Tuomon kanssa jo perjantai-iltana tuomaan kamat ja kasaamaan rumpumikitystä. Sattui kuitenkin pienimuotoinen "sähly-episodi", emmekä päässeet kasaamaan kuin vasta myöhään yöllä. Sitä ennen sitten kokkailimme ja saunoimme Paavon kanssa. Tuomo lähti takaisin Helsinkiin ja äänittäjämme Julius Mauranen tuli vielä yösyömmenä kanssamme kasailemaan. Rumpukamat isoon soittotilaan, mikit pystyyn ja unille. 

-Pekka

Lauantai 1.12.2012
"Olemme olleet liirrossa jo monta kilometriä", valehtelin takana istuneille Jukkikselle ja Tuomolle Helsinki-Porvoo-motarilla. Lunta tuprutti jo kolmatta päivää ja maisema oli winter wonderland-henkinen. Tosiasiassa hallitsin auton kuin kontrapunktin. Koplamme matkasi kohti Porvoon Mankku-studiota, jonne Pekka, Paavo ja Juppu olivat menneet jo edeltävänä päivänä - huomatakseen että isossa äänitystilassa pelattiin sählyä. Pomomme Tuomas heräili vanhempiensa luota muutaman tunnin yöunien jälkeen - mies oli joutunut VR:n kyyditettäväksi.

Jukkis ja Tuomo väittelivät Children of Bodomista. Beach Boyssista sentään päästiin yksimielisyyteen. Päivittelimme amerikkalaisyhtyeen surullista tarinaa: tyranni-isän pojista kasvoi hymyileviä, surffauksesta laulavia alkoholisteja ja skitsofreenikoita. Miksi niin monen hienon yhtyeen tarinaan liittyy jotain sanoinkuvaamattoman surullista?



Aloitimme Turku-biisin äänityksillä. Minä en ymmärrä kun muut puhuvat plate-kaiusta. Ne, jotka pitävät tekniikasta kirjoittelevat Riffi-lehteen. Tuomon rumpujen soitto kuulostaa hyvältä. Hän itse puhuu "qvasi-sufflestaan" rentona ja itsevarmana. 

- Joel 

Jengi saapui yhdentoista aikoihin lauantai-aamuna. Päivä meni pitkälle orientoituessa ja tsekkiä tehdessä. Pomo saapui paikalle juuri kreivin aikaan, kun kaikki oli valmista ja alettiinkin sitten heti vetää Turkua nauhalle. Montaa ottoa ei tarvittu. Homma toimi hyvin ja oli kiva soittaa. 

Meillä oli mukana paljon rumpuja, bassoja, kitaroita, vahvistimia ja kosketinsoittimia. Itse pidin erityisesti kitara-ajattelija Jaakko Murrokselta lainatusta Rickenbackerista. Viriteltiin ja kokeiltiin ja taas vaihdettiin ja viriteltiin. 


Äänitys hoitui live-meiningillä. Pariin biisiin vedettiin laulutkin lennosta ja niistä tuli ehkä juuri siksi parasta. Otettiin jokunen ehjä otto joka biisistä ja valittiin sitten paras. Me juoksimme partiolaisletkana soittotilan ja tarkkaamon väliä ja kuulimme kommentit tarkkaamon väeltä, Pomolta, Paavolta ja Jupulta. Sitten soitettiin uudestaan tai uusi setuppi tulille jos biisi oli valmis. Todella intensiivistä musiikin juhlaa ja tiimityöskentelyä parhaimmillaan. Soittamisen ilo ja meininki todella tarttui näihin äänitteisiin. Tuntuu etuoikeutetulta soittaa ja levyttää näin näkemyksellisten ja taitavien tyyppien kanssa. Miksausvaiheessakaan ei tarvitse nyt alkaa nyhjäämään iskuja paikalleen vaan voi keskittyä olennaiseen. Illalla kokkasimme iltasikaa Matti Johannes Koivun tapaan.

- Pekka


Sunnuntai 2.12.2012


Päivän ekaksi biisiksi valikoitui bändin alkuajoista mukana matkannut Rakennukset-kappale. Siinä on omat temppunsa, mutta lopulta groove löytyi ja homma asettui sitä myöten. Myös yksi aivan uusi, keikoilla vielä soittamatta jäänyt biisi äänitettiin. En voinut laulaa mukana, koska sanat ovat kesken.

Illalla Paavon piti palata Helsinkiin. Muut pitivät breikkiä ja kiskaisin nauhalle yhden akkaribiisin parilla otolla. Tuli hieno ambienssi ja jostain kaukaa hyvää lähdön tunnelmaa. Sen perään soitettiin Asema. Oli vähän vaikeuksia löytää juuri ne oikeat soundit, mutta lopulta biisistä kehkeytyi timantti. Tuomon ja Jukkiksen komppi on siinä jotain sanoinkuvaamattoman upeaa. Lopulta sunnuntaina narulle tarttui kokonaista kuusi biisiä. Muuten, ihan oikeasti siis äänitettiin myös nauhalle. Päivän biisien tunnelmat vaihtelivat Randy Newmanista Prefab Sproutin ja Smithsin kautta XX:ään ja lopulta Pave Maijaseen. Juppu kokkasi pastapotin ja yöllä käytiin taas saunassa. Olin päivän päätteeksi totaalisen poikki, mutta onnellinen.

-Pekka

Maanantai 3.1.2012
Keskustelimme maananantaiaamuna kaupunkien rakentumisesta ja yhteisöistä Pomon kanssa. Rupattelumme ajautui lapsuuden päähänpinttymiin, ja muistin rakkauteni karttoja ja joukkoliikennettä kohtaan. Opettelin pienenä Lahden kaikkien bussilinjojen aikataulut. Juppu jakoi tämän kiintymyksen.

-Joel



Siitä suora leikkaus Magic the Gathering-sarjaan ja Pimeys-levyjulkaisularppiin. Teimme Näin sinut unessa -biisistä taannoin uuden, ehomman sovituksen ja se päätyi narulle laulustemmoja myöten livenä. Hieno fiilis. Olispa ollut videokuvaaja. Maanantaille oltiin jätetty kolme "varmaa nakkia", mutta kylläpä niissäkin saatiin aikaa kulumaan. Paketoitiin studio illan päätteeksi ja oltiin vasta myöhään yöllä kotona Helsingissä. Rock-historiaa tehdessä ei tunteja lasketa.

-Pekka