sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Musiikin iloittelua

Näin sinut unessa onnistui sekin mallikkaasti. Tämän jälkeen aloimme sitten tehdä päällekäisäänityksiä. Kuorrutin Elämä kiinnostaa -biisin kitarasiirapilla ja miksauksessa aion hukuttaa koko kappaleen kaikuun. Tuomo soitteli vähän tamburiineja ja kuuntelimme sitten läpi viikonlopun aikaansaannokset. Ja voi sitä riemunkiljuntaa! Joel lauloi vielä Kunnian ja sitten alkoikin tapahtua.



Akuliina toi naisellisen lämpönsä studioon ja aloimme äänittää trumpettia. Mikitimme trumpetin Electro Voicen RE20:lla sekä AKG 414:lla. Lisäksi äänitimme molemmat tilaparit. Kauaa ei nokka tuhissut kun diplomi-ihminen tarjoilee parastaan. Trumpettikruunun saivat kappaleet Helsinki, Turku sekä Veli.



Sessio oli sitä myöten selvä ja täytyy sanoa, että yksi parhaista ikinä. Meistä kuullaan vielä.

Miten tästä eteenpäin?

Pohjat ovat purkissa. Seuraavaksi odottelemme, että Akuliina toisi studioon hyvän maun ja rumien puhuminen voisi viimein loppua. Sillä välin äänitämme lisää kitaroita ja sitten vielä vähän lisää kitaroita. Tuskinpa ehditään lauluja tänään. Siihen pitäisi varata puolisen tuntia Joelin itkettämiseen, että saataisiin yhtä autenttiset kuin demolaulut. Käytiin Indian Expressissä syömässä.



Äänityksistä koostetaan myös saamelainen opetusnauha:
"Kaksikymetnelj tapa käyttä rollivirveli"

Pekka

Hyvä veli!

Aamu alkoi V:llä, eli Veljellä. Hempan muistokonserttiin tehty biisi on yksinkertaisuudessaan yllättävän vittumainen: miten soittaa ainoastaan yksi sointu tahdissa? Meikäläinen napsuttelee Moogilla vaikka minkälaista tilua, mutta kun pitäisi pysyä kieltäytymyksessä tekee heti mieli karkkikulholle.

Pekka löysi itsestään Edgen laajentamalla äänikuvaa hengellisillä ylä-äänillään. Etutukka hytkyy tahdissa rokin, jalat hakevat rytmiä Jiven - tätä on kunnon meininki!



Tuomon on vaikea valehdella, joten minä haen hänelle "opiskelijakahvin". Vaikka jokaisen mielestä kusetus todentuu jo myyjän asettamassa hinnassa, on rumpalimme vaikea huijata omatuntoaan.

Hyvä veli! Seuraavaksi: Näin sinut unessa.

kuvasi Jukkis Virtanen.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Hyvät hyssykät

Huom. biisien nimet ovat työnimiä.

Ei oltu ihan tyytyväisiä eiliseen Helsinki-biisin alun ottoon. Jotenka kiskastiin se sitten vielä uudemman kerran ensin Jukkiksen kanssa akkariosiot ja sitten perään bändin kanssa biisi loppuun. Haikeaa lopputekstitunnelmaa. Akuliina soittaa tähän vielä trumpetin.

Seuraavaksi soitettiin yks bändin ihan ekoista biiseistä eli Rakennukset. Eka otto oli erittäin hektinen. Soitettiin sit myös klikin kans pari ottoa, mutta tuntui vähän väkinäiseltä. Homma loksahti kuitenkin uomiinsa vähän hitaammallta tempolla ja lopputuloksena hiomaton timantti.

Tokana vedettiin Elämä kiinnostaa. Helppoa ja hauskaa. Ei oikeestaan ongelmia. Tähän pitää vaan äänitellä jälkeenpäin vähän akkareita ja lisää sähkiksiä.

Seuraavaksi oli sitten vuorossa Joelin synkkien biisien putki. Ekana Kunnia. Tästä tuli todella kova. isoa soundia ilman että soitettiin erityisen isosti. Piinaavaa ja painavaa. Tässä vaiheessa taidettiin myös lukita Pimeyden prinsiipit: tiukkuus - jylhyys - ystävyys, tietyin ehdoin.

Joelin Turku soitettiin melko samalla setupilla. Tää on kaikille vanhoille naisille yleisössä. Tähänkin luvassa Akuliinan ihanan herkkää ja pohjois-eurooppalaista trumpettia.

Vielä oli jäljellä Muut on jo menneet, joka on todellinen eepos. Siinäkin tajuttiin jättää ilmaa sovitukseen ja prkl että voi noin yksinkertainen rumpukomppi kuulostaa noin törkeen hyvältä.

Keräiltiin kamat ja tunnelma säilyi mahtavana koko päivän. Aika hyvä tahti myös - 8 tuntia, 6 biisiä + lounastauko. Kokemus tuo varmuuden. Kokemus luo Pimeyden.

Pekka

Pekan sanomaa:

"Tässä lyövät kättä proge ja moderni meininki!"

Kun silmäni mä auki saan ja Pimeyden nään siinä vierelläin...

Ah, tuntuu niin hyvältä kun joku oikein editoi! Äänittäjämme Paavo Malmberg tuntee tieteet ja taiteet, laskee äänen värähdyksen sekunnissa ja niputtaa muusikon onnistumiset äänitteeksi!

Kuva: Tuomo Laakso
Joel kirjoitti jo hauskemmin, itse kirjoitan tylsästi asiaa.

Pimeys:
Joel Mäkinen - koskettimet laulu
Pekka Nisu - kitara, laulu
Jukkis Virtanen - basso
Tuomo Laakso - rummut

Käytössä oli siis Musiikkitalon uudenkarheat Iso ja Pieni soittotila sekä Emile-tarkkaamo. Äänittäjäpartnerina toimi Paavo Malmberg - renesanssimies, ystävä ja visionääri. Tällä kertaa ei todellakaan voi syyttää kamoja tai tiloja jos musa ei toimi. Jo lähtösoundit kuulostivat todella hyviltä. Laitan linjalistan tänne, koska en jaksa perusteluistani isommin tilittää.

Mutta niin, tuota kasattiin rummut melko keskelle Isoa soittotilaa. Mun kitarastyrkkari Fender Hot Rod Deville, sekä Sibelius Akatemian Vox AC-30 asetettiin isompaan koppiin ja Jukkiksen Ampeg V804 (??) pienempään koppiin. Joelin flyygeli ja synakioski sijoitettiin pieneen soittotilaan.

Perus rumpumikityksen lisäksi oli käytössä siis kolmekin erilaista tilamikitystä. Yksi lähempänä oleva Oktavan herttapari. Toinen Oktavan pallopari noin 3,5m korkeudessa sekä yksi AKG 451, joka oli muovilaatikossa lattialla. Aika siisti soundi!

Tilasoundi kuulosti Tuomon soittamana aivan naurettavan hyvältä. Tuomon piti lähteä kasailun jälkeen illaksi keikalle. Muut lähdettiin syömään ja sen jälkeen alettiin äänittämään Akkaribiisiä, nimeltä Katalonia. Soitin ja lauloin samaan aikaan ja soundas oikein hyvältä. Kitara lähimikitettiin kahdella Neumann KM-184:lla. Laulumikkinä käytin Shuren SM-7:aa, joka oli muuten meillä myös basarin ulkopuolisena basarimikkinä. Akkari meni mikkisysteemin kautta myös mun Hot Rod Devilleen ja se toimi hyvin. Äänitin myös huuliharpun. Aika autenttinen meininki.

Seuraavaksi alettiin äänittämään Helsinki-biisin alkua, jossa soivat vaan basso ja akkari. Ei oltu ihan tyytyväisiä ottoihin, mut lähdettiin nukkumaan. Huomenna jatkuu!

Pekka

perjantai 16. joulukuuta 2011

Wou-woi-jee - tää on Pimeys!

16.12.2011

Wou wou i jee, hii ni giza!

Perjantai. Toivoa täynnä. Aamu alkoi autokoululla kun allekirjoittanut suuntasi laina-Opelinsa kohti teekkarikylää. Harva tuntee reitin, vielä harvempi jättää ajo-ohjeet lukematta. Ajoin sinne tänne, intuition varassa, ja hurmio vaihtui harmioksi. Töölön torin symmetria tarjosi kääntöpaikan. Helsingin keskustan läpi on helvetin mahdotonta ajaa alle tunnissa.

Otaniemessä odottivat laupiaat samarialaiset Pekka ja Jukkis, jotka mukiloinnin sijaan ottivat minut syleilyynsä – oletin pysyväni yhtyeessä. Opel täyttyi ääriään myöten ja siirryimme nauttimaan teekkareille varta vasten tehtyä apetta. Ruokaillessa keskustelimme eräästä nuoresta musiikkijournalistista, jonka musiikillisesta menneisyydestä oli kahdenlaista tietoa. Ivallinen nokkeluus on pohjimmiltaan estyneisyyden muoto ja jokainen toimittaja on salaa halunnut olla tekijä. Ei kukaan ole arvosteluihin tykästynyt.



Puhuimme myös Ropecon-roolipelitapahtumasta jossa olin monta vuotta sitten viettänyt yhden kusenpolttaman viikonlopun. Pekka kertoi nähneensä läskin ninjan Alepassa. Roolipelaaminenkin on estyneisyyden muoto.

Varastimme kahvit ja matkasimme Musiikkitaloon. Kuinka rock voi olla yhtye joka äänittää Sibelius-Akatemian studiossa? Rock on toisaalta menettänyt jo rehellisen kapinansa. Pimeyden osaksi jää pöyhkeä proge.

Näin sinut unessa-kappale on saanut jo monta väännöstä, heikompana kenties Pekan selitys alienista Jukkiksen sisällä: ”Näin sinut Jukessa.”, vahvimpana ”näin sinut budeissa”.

Wou wou i jee, hii ni giza!